Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel is my passion

maanantai 9. joulukuuta 2013

Pikavisiitillä Tallinnassa

Kävimme marraskuun lopussa pikavisiitillä Tallinnassa. Olimme Tommin kanssa kahdestaan matkassa. Tarkoitus oli syödä hyvin ja rentoutua, mutta kuinkas sitten kävikään.. Olimme sopineet tapaavamme Tommin ystäväpariskunnan ruuan ja illanvieton merkeissä ja ilta venähtikin yökerhoon asti. Paluumatkalla laivan keinuessa myrskyssä olo ei ollut sieltä parhaasta päästä tai levännyt. Hauskaa oli joka tapauksessa.

Yövyimme toista kertaa Swisshotellissa. Hotelli on erinomainen valinta, mikäli kaipaa perushotellia siistimpiä puitteita ja jopa ripauksen luksusta. Pidämme hotellista erittäin paljon, vaikkakin viimekesän yöpymispaikkamme, Telegraaf hotelli on samassa hintaluokassa myös erinomainen valinta. Telegraafin sijainti on parempi, kun taas Swississä rakastamme ylellistä sauna- ja uima-allasosastoa. Saunasta on mm. upeat maisemat kaupunkiin. Lähtöpäivänämme pyrytti ankarasti ja lumisadetta oli kiva tarkkailla sisällä lämpimässä omassa huoneessa sekä saunaosastolla. Jos Tallinnan kylpylät kiinnostavat, niin olen kirjottanut aikaisemmin suositun postauksen myös Tallinnan kylpylähotelleista täällä.

Kävimme porukalla illallisella Mekk ravintolassa, jota on kehuttu ja taisipa paikka olla myös rankattuna tänä vuonna Viron top ravintoloiden listalle sijalle 12. Söimme neljän ruokalajin joulumenuun, joka osottautui pettymykseksi. Ruoka oli jopa mautonta ja kuivaa, jota en tämän tason ravintolalta olisi odottanut. Onko joku muu käynyt lähiaikoina Mekk ravintolassa? Oliko kokemus parempi?

En juuri valokuvannut reissumme aikana, mutta alla muutama maisemakuva huoneestamme Swisshotellista.


Yllä maisema tullessamme ja lähtiessämme. Lunta oli tupruttanut yön ja aamun aikana kiitettävästi. Alla kuva huoneestamme. 


Tunnisteet:

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Ilotulituksen ihailua

Vietimme itsenäisyyspäivää tänä vuonna Tampereella. Kaupunki oli maksanut ilotulituksesta 5500 euroa, mutta miten mahtavan shown he olivatkaan tällä rahalla saaneet! Myös meidän pikkuinen tuijotti ilotulitusta lumoutuneena, kuten kuvasta näkyy. Neiti ei pelännyt ollenkaan raketteja, vaikka kova pauke kuului ja kyseessä oli hänen ensimmäinen ilotulituksensa. Oli hienoa nähdä ilotulitus nyt, sillä uutena vuotena raketit jäävät suurella todennäköisyydellä näkemättä.  

Matkasuunnitelmien osalta olemme varanneet kevääksi Levin matkan (maaliskuu) ja tammikuussa suunnataan Kanarialle. Mietimme myös suunnitelmia kesämatkan osalta. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että lähdemme Ranskaan Nizzaan sekä ajelemme myös Ranskan maaseudulle sisämaahan. Heti kun alamme suunnitella kesää enemmän, kirjoittelen toki enemmän suunnitelmistamme. 

Poikkesimme myös pikaisesti marraskuun lopussa Tallinnassa. Siitä reissusta kirjoittelen huomenna enemmän, vaikka mitään kovin kummallista kerrottavaa ei tällä kertaa ole. 


maanantai 25. marraskuuta 2013

Employees must wash hands before returning to work

Joulun lähestyessä tulivat mieleeni valtaisat joulukoristeet ja joulukuuset Yhdysvalloissa. Me ei varmaan vielä tänä vuonna hankita joulukuusta kotiin, mutta ensi vuonna asia tulee ajankohtaisemmaksi neidin kasvaessa. Samalla pitää panostaa hiukan enemmän myös joulukoristeisiin, mutta olkoon se siis ensi vuoden haaste. Kaivoin vanhan kännykkäni kuvatiedostoja ja sieltähän löytyi muutama muhkea joulukuusikuva viime vuoden Orlandon reissulta. Samalla löysin alla olevan hilpeyttä herättävän ohjekyltin. Yhdysvalloissa ollaan taitavia ohjeistamaan ja säätelemään kaikkea. Töissäkin katsotaan aiheeksi ohjeistaa henkilökohtaisesta hygieniasta. Ja kyseessä ei siis ole mikään elintarvikeala, vaan ihan perus toimistoduuni. :) 

Rakastan hassuja kylttejä. Niitä voi bongailla etenkin Aasiasta ja Yhdysvalloista. Muistatko itse törmänneesi hassuun kylttiin?

Mukavaa viikkoa!

otos naisten vessasta


muhkea joulukuusi





Tunnisteet:

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kuvia Suomesta

Joskus haaveillessa lämmöstä ja kaukaisista matkakohteista unohtuu, kuinka kauniita kuvia myös Suomesta voi ottaa. Suomi ja erityisesti Suomen Lappi on monelle ulkomaalaiselle unelmien satumaa ja kallis haavekohde. Alla koostetta upeista kuvista eri puolilta Suomea:















Kuvat: Pinterest täältä

Tunnisteet:

torstai 14. marraskuuta 2013

Haavekohteita - Ranskan Polynesian saaret (Tahiti, Bora Bora, Moorea)

Mauritiuksen matkan jälkeen olen haaveillut entistä enemmän upeista paratiisisaarista. Kuvien perusteella kaksi ehdotonta suosikkiani ovat Ranskan Polynesian saaret: Bora Bora ja Tahiti. Kuitenkin Moorea vaikuttaa myös upealta. Ja jos tarkkoja ollaan, niin Ranskan Polynesiaan kuuluu 118 erilaista saarta eli vaihtoehtoja ja upeita paikkoja riittää. Mainitsemani kolme kohdetta ovat kalliita luksuskohteita ja myös älyttömän kauniita jos kuviin on uskominen. Miellän nämä kohteet "once in lifetime" kohteina. Ehkäpä jos aloitan Tommin suostutteluprojektin nyt, niin voitaisiin sitten suunnata aikanaan hänen 40-vuotispäivän kunniaksi sille suunnalle ;)

Bora Bora


Sijainti ja lennot

Kohteet sijaitsevat Suomesta katsottuna erittäin kaukana. Saariloma olisi kätevästi yhdistettävissä esimerkiksi Yhdysvaltojen, Japanin tai Chilen lomaan. Minua kiinnostaisi erityisesti vaihtoehtona viettää muutama yö Los Angelesissa ja jatkaa saarille. Se on luultavasti myös halvin vaihoehto. Los Angelesista matka kestää vielä 8 tuntia ja Japanista 11 tuntia, Chilestä ja Uudesta-Seelannista 5 tuntia.

Saarten pääkenttä, Tahitin kenttä on nimeltään Papatee. Lentoja lähtisin ensin metsästämään Air Francen tai American Airlinesin kautta. Varmasti löytyy myös muita vaihtoehtoja, joita kannattaa tsekata kunhan asiaan perehtyy enemmän. 

Moorea

Sää ja matkustusajankohta

Sään puolesta ei ole suurta merkitystä milloin matkustaa. Tahitilla on lämmintä ympäri vuoden. Suomen talvi marraskuusta huhtikuuhun on sateisempaa ja lämpimämpää ja toukokuusta lokakuuhun kuivempaa ja "viileämpää", n. 26 astetta. Kannattaa huomioida, että sade ei ole kuitenkaan mitään Suomessa totuttua sadetta, vaan ainoastaan lyhyitä sadekuuroja. Vesi on mukavan lämmintä, n. 25 astetta ympäri vuoden.  

Bora Bora
Tekemistä

Mauritiuksen lomalla opin sen, että aina ei tarvitse olla hurjan paljon tekemistä. Kauniissa maisemissa mieli lepää ja voi rentoutua kunnolla. Bora Bora on kohteista kallein ja postikorttimaisin. Snorklausmahdollisuudet ovat kaikilla saarilla hyvät ja sukeltaa voi toki myös. Mooreassa snorklaamaan pääsee heti rannasta. Rannoista parhaat sijaitsevat Hauru Pointissa. Tahitilla ja Bora Boralla on myös upeita laguuneja, Tahitilla kävelyreittejä saaren keskiosissa ja Mooreassa sekä Tahitilla arkeologisia raunioita. Parhaat rannat löytyvät Tahitissa etelästä Puna'auian läheltä. 

Bora Bora
Tahiti
Tahiti
Moorea
Lisätietoa

Kuvat: Pinterest täältä
Tahitin virallinen matkailusivu

Pari upeaa hotellia:
Bora Boralla: Four SeasonsHiltonLa Meridien
Mooreassa: Sofitel Moorea
Tahitilla: Le Meridien

Tunnisteet: , , ,

tiistai 12. marraskuuta 2013

Kanarialle tammikuussa

Mauritiuksen matkan jälkeen päätettiin, että talven matkakohde on mahdollisimman lähellä. Minulla ei ollut tällä kertaa mitään kiirettä varailla matkaa, mutta Tommilla oli. Oikeastaan olin asennoitunut vähän siten, että katsotaan rauhassa mitä tarjouksia tulee vastaan. Toisin kuitenkin kävi.

Tommin pienestä painostuksesta johtuen varasimme jo jokin aika sitten talvimatkan Kanarialle, Gran Canariaan. Miellän Kanarian saaret edelleen suomalaisten turistien kansoittamana bilepaikkana, vaikka meidän reissu Los Gigantekseen pari vuotta sitten oli todella onnistunut ja tykkäsin kohteesta hurjasti. Kuitenkin nähtyäni kuvat Tommin valitsemasta hotellista ja kuultuani järkipuhetta hinnasta laitoimme varaukset kuntoon. Saamme kaksi huippukivaa hotellia kymmenen päivän ajaksi ja toiseen hotelliin myös puolihoidon sekä auton vuokran koko loman ajaksi edullisemmin kuin aikaisemmin miettimäni Dubain loman viikoksi ilman aamiaisia tai muitakaan ruokia. 

Sään suhteen olin ja olen edelleen hiukan epäluuloinen. Rakastan lämpöä ja Kanarialla on tammikuussa vain n. 20-22 astetta. En halua palella lomalla. Tommi kuitenkin muistaa aina mainostaa, että tuo on erinomainen ulkoilusää ja vauvan kanssa parempi vaihtoehto kuin kuuma ja helteinen sää. Lämpötila taitaa vastata kutakuinkin Suomen kesää. Asetin kuitenkin yhden ehdottoman vaatimuksen Kanarian lomalle. Hotelleistamme tulee löytyä lämmitetyt uima-altaat. Olen huomannut, että muuten kynnys mennä uimaan kasvaa itselläni liian suureksi. Pystyn uimaan kylmissä altaissa vain jos sää on todella lämmin tai kuuma. Olinkos tosiaan Suomesta kotoisin kun en kestä ollenkaan kylmää? ;)

Ensimmäinen hotellimme Lopesan Villa del Conde Resort & Thalasso Hotel sijaitsee Meloneraksessa, rauhallisessa paikassa. Sieltä löytyy täyden palvelun kylpyläpalvelut, sisäuima-allas ja ulkouima-allas ja myös lapsille oma allas. Lähellä hotellia sijaitsee ranta sekä kuvan dyynit. Hotelli on saanut erinomaisia arvioita käyttäjiltä, joten odottelen kohdetta mielenkiinnolla. Erityisesti höyrysauna on aika kiva juttu viileämmällä säällä.

Lopesan Villa del Conde Resort & Thalasso Hotel
Lopesan Villa del Conde Resort & Thalasso Hotel
Meloneras
Meloneras
Tommi halusi viettää loppuloman vilkkaammassa paikassa,  Las Palmasissa. Sieltä on valittu hotelli Santa Catalina, joka ei yllä käyttäjäarvioissa ihan ensimmäisen hotellin tasolle, mutta vaikuttaa kuitenkin erinomaiselta. Myös Santa Catalinasta löytyy kylpyläpalvelut ja sisäuima-allas.


Santa Catalina
Lomalle on tarkoitus lähteä tammikuun lopussa. Sitä ennen suunnitteilla on vielä mahdollisesti yhden yön miniloma Tallinnassa tai jossain täällä Suomessa.

Kuvat: Pinterest täältätäältä ja täältä


Tunnisteet: , ,

torstai 7. marraskuuta 2013

Myöhästyneet lennot

Lennot myöhässä? Onko sen enemmän sääntö vai poikkeus? Oman kokemukseni mukaan pienet myöhästymiset ovat aika yleisiä, mutta moni lento lähtee myös ajallaan. Muistan itselleni käyneen useamman kerran myös siten, että lento oli myöhässä, mutta aika saatiin kurottua lennon aikana kiinni ja saavuttiin kohteeseen aikataulussa tai jopa etuajassa. 

Myöhästyminen harmittaa melkein aina. Eniten se taitaa kuitenkin harmittaa, jos pitäisi jatkaa vielä toisella lennolla eteenpäin ja myöhästyy jatkolennolta. Mauritiukselta Ranskaan lähtiessä lentomme oli 30-60 min myöhässä. Se sai aikaan ketjureaktion eli myöhästyimme Ranskan päässä jatkolennolta Pariisi-Helsinki. Loppujen lopuksi jouduimme odottamaan vain kolme ylimääräistä tuntia kentällä, joka on vielä inhimillinen aika jopa sylivauvan vanhemmille. Olen kuitenkin pettynyt lentokentän järjestelyihin sekä henkilökunnan suhtautumiseen, joten nyt on pieni avautumisen paikka :) 

Olen kuullut monelta, että Pariisin Charles de Gaulle lentokenttä on haastava paikka. Näin kävi tällä kertaa myös meidän tapauksessa. Siirtyminen terminaalista 2E terminaaliin 2D oli tehty äärimmäisen haastavaksi, vaikka toisinpäin se onnistui ihan kävellen. Matkan varrella terminaalista 2E terminaaliin 2D oli kaksi turvatarkastusta ja passien tarkastusta, siirtymä sisäisellä junalla, kävelyä ja siirtymä bussilla. Matkustaessamme vauvan kanssa meillä oli passintarkastuksiin ja moniin muihin jonoihin etuoikeus, mutta kiiruhtamisesta huolimatta olimme lähtöportilla vasta 10 minuuttia ennen koneen lähtöä ja portti oli kiinni. Henkilökuntaa ei näkynyt tietenkään missään. Portilla oli meidän lisäksi vain muuta myöhästynyttä ja ärtynyttä porukkaa. 


Kun myöhästyy lennolta on ensimmäinen tehtävä etsiä lentoyhtiön henkilökuntaa tai tiski. Tässä tapauksessa myöhästyimme Finnairin lennolta, mutta Finnairin tiskin löytäminen olikin sitten oma haasteensa. Ensin piti lähteä ulos lähtöalueelta takaisin sisääntuloaulaan erilaisten mutkien ja laukkuhihnojen kautta. Sitten etsittiin Finnairin tiskiä, joka löytyi jälleen muutaman mutkan kautta eri terminaalista, olisikohan ollut 2C. Kysyimme ensin apua Air Francelta, mutta he eivät edes pahoitelleet myöhässä ollutta lähtölentoa, vaan ohjasivat suoraan Finnairin tiskille. Finnairin tiskillä taas voivoteltiin, että koneet ovat täynnä ja luotiin meihin tympääntyneitä katseita. Yleensä lentoyhtiö on tarjonnut ateriakupongin tms. myöhästymisen johdosta. Meille ei tarjottu mitään, vaikka olimme sylivauvan kanssa matkassa ja väsyneitä pitkän Mauritius-Ranska lennon jäljiltä. Pieni vauva taisi auttaa tilannetta vähän, sillä meidät järjestettiin kuitenkin seuraavalle Finnairin lennolle, joka lähti kolme tuntia sitä alkuperäistä lentoamme myöhemmin. Jouduimme tietenkin jälleen kerran käymään passintarkastuksen ja tavaroiden läpivalaisun. Läpivalaisuhan on oikein kivaa vauvanruokien ja elektroniikan kanssa, kun kaiken saa kaivaa laukuista ulos (läpivalaisu oli siis jo kolmas kerta samalla kentällä ja saman päivän aikana). Onneksi kuitenkin meidän pieni neiti suhtautui kaikkeen suotuisasti. Vauvan itku olisi ollut ehkä pahin juttu odottaessa ja stressannut myös vanhempia. 


Muistan myöhästyneeni myös kerran aikaisemmin jatkolennolta. Silloin olin palaamassa maailmanympärimatkalta ja vaihdosta kotiin ja lensin ensin Los Angelesista Detroittiin, Detroitista Amsterdamiin ja Amsterdamista olisi ollut tarkoitus tietenkin jatkaa Helsinkiin. Saavuin Amsterdamiin sen verran myöhässä, ettei alkuperäiselle lennolle ollut mitään asiaa ja olin muistaakseni kotona vasta 7-10 tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. KLM hyvitteli myöhästymistä ateriakupongilla ja ilmaisella juomalla. Muistelen, ettei se kuponki riittänyt kentällä edes kunnon ateriaan, ehkä leipään ja mehuun. 

Eipä siinä myöhästymisessä muuten mitään, mutta asuin tällöin Porissa ja vanhempani olivat ajaneet Porista Helsinkiin minua vastaan. He olivat joutuneet odottelemaan nämä ylimääräiset tunnit Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun en päässyt ensin ilmoittamaan myöhästymisestäni. Isä alkoi olla myös hieman äreä siellä kentällä kun ne parkkimaksutkaan eivät ole halvimmasta päästä.. :) 

Oletteko te myöhästyneet jatkolennoilta ja miten lentoyhtiö on hyvittänyt asian vai onko hyvittänyt mitenkään?

Tunnisteet: